Miinukset ja plussat

En tajua, mitä päässäni on liikkunut kun olen hakenut lääkikseen. Kuka muka haluaa lääkäriksi?

Tänään on taas ollut niitä päiviä, jolloin selaan netistä tietoa kaikista muista mahdollisista koulutusvaihtoehdoista. Tein jopa ammatinvalintatestin (lääkäri ei ollut ensimmäisellä sijalla).

Masentaa. Näin tänään mukavia ja hymyileviä ihmisiä. Hymyilin takaisin. Olen lopen väsynyt työntekoon ja katselemaan potilaiden jatkuvaa virtaa. Näin taas elämäni yhtenä pienenä tukahduttavana pisteenä, joka on ahdettu kehyksiin, jotka rajaa kaiken mukavan ulkopuolelle.

Ulkona on ihana ilma ja siellä on myös se lapsuuden huolettomuus kun ei tarvinnut kesällä tehdä muuta kuin syödä jäätelöä ja katsoa sateella telkkaria. Kunpa en tietäisi sairauksista mitään. Olisipa maailma, jossa asiat menevät aina hyvin. Ihmiset kertovat minulle asioista ja minä ajattelen että vittuako se minulle kuuluu. Olenpa mainio työssäni. Jos menisin lääkäriin, en toivoisi hänen ajattelevan asioistani noin. Tarvitsen kai lomaa. Tosin sitä ei näy olevan edessä.

Vanhan opin mukaan vaihtoehtotilanteessa täytyy punnita vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Tässäpä siis lista lääkäriyden ja opiskelun hyvistä ja huonoista puolista, erittäin subjektiivisessa mielessä (ja huonolla päällä kirjoitettu).

Hyvät:
1) Saa kirjoittaa omat reseptit: ei tarvitse jonottaa päivystyksissä, ainakaan pienten vaivojen takia.

2) Lääketiede: oppii ihmiselämän lainalaisuudet biologian näkökulmasta, elämästä kuolemaan. Mielenkiintoista, ainakin kirjallisuudessa. Oikeista potilaista en sitten tiedä...

3) Jos intoa riittää (ja sitä pitää riittää), voi opiskella koko ikänsä. ”Lääkäri ei ole koskaan valmis” on klisee, mutta totta.

4) Iloiset potilaat, joiden kanssa nauretaan yhdessä jollekin jutulle.

5) Iloiset hoitajat, jotka tekevät hyvää yhteistyötä.

6) Onnistumiset, kun tekee edes joskus jotain oikein ja se vähentää muiden työtä tai vie asiaa eteenpäin.

7) Toinen lääkisopiskelija yleensä tajuaa kyllä mitä kaikkea tämän koulutuksen mukana tuleekaan, eikä niitä asioita tarvitse selitellä. Samasta syystä voi jakaa kokemuksia ja sattumuksia.


Huonot:
1) Pitkä koulutus: Lääkis kestää 6 vuotta, jonka jälkeen ollaan 2 vuotta työssä lääkärinä, mutta ei kuitenkaan itsenäisenä ammatinharjoittajana vaan eräänlaisena lääkäriharjoittelijana. Jos tämän jälkeen haluaa erikoistua, koulutus kestää suunnilleen toiset 6 vuotta.

2) Sairaalalääkärin surkea palkka: on melko huono työmäärään nähden, n. 3000 e/kk. Päivystyksiä joka viikko normaalin työajan päälle. Terveyskeskuslääkäri saa esim. n. 6000 e/kk, jos tekee työtään vähänkin pienemmän paikan tk:ssa. Voi siis miettiä, haluaako parempaa palkkaa ja jäädä terkkariin vai erikoistua ja kärsiä pienemmästä palkasta ainakin jonkin aikaa.

3) Päivystykset: sekoittavat elämänrytmin. Ennen päivystystä tulisi nukkua edes hiukan varastoon, mikä usein on mahdotonta, jos edellinen päivä on normaali työpäivä. Päivystyksen jälkeinen päivä kuuluisi olla vapaa, mutta jos ei ole, väsymys iskee päälle kuin hyökyaalto. Siispä päivystys vie ainakin kaksi päivää.

4) Ikävät potilaat: Kuka jaksaa kuunnella työpaikallaan haistattelua, uhkailua, epäsopivaa ehdottelua, valitusta ja arvostelua? Ja erityisesti jos ne tulevat juopoilta?

5) Laajuus: Lääketiede on mahdottoman laaja käsite, jota kukaan ei hallitse täydellisesti. Valitako ala, jossa joutuu näpertämään koko kentän alueella, mutta jossa ei ikinä tarkastella syvemmin asioita (yleislääketiede)? Vai valitako erikoistuminen, ja sukeltaa tiettyyn aiheeseen vuosiksi, ja toisaalta kapeuttaa työtä tämän yhden alan ympärille?

6) Väsymys: Työpäivät ovat välillä pitkiä ja työssä joutuu koko ajan kirjoittelemaan potilastekstejä, todistuksia, reseptejä, potilaan tutkimisen ja hoitamisen lisäksi…välillä joutuu selaamaan kirjoja, koska ei muista tai tiedä kyseisen potilaan vaivoista tarpeeksi. Kotona odottaa alan lehtiä ja kirjoja, joita kannattaisi lukea, koska lääkiksessä ei lueta tenttejä varten vaan tietoa tarvitaan ihan oikeasti potilaan hoidossa.

7) Epähohtoa: Juopon haavaa ommellessa tai hikisestä jalasta kynsisieninäytettä ottaessa tulee mieleen, että kyseessä ei voi olla tuo sairaalasarjoista ihailtu ammatti.

8) Pelko: Mitä jos jotain sattuu? Mitä jos vastuullesi pamahtaa asia, josta et selviä ja epäonnistumisesi aiheuttaa toiselle ihmiselle vakavan haitan? Kestääkö sen?

9) Ahdistus: Lääkäri näkee ihmiselämän syntymästä kuolemaan. Sairaudet ja ikävät asiat tulevat tutuiksi.

10) Tieto lisää tuskaa: Tiedät liikaa vieraiden ihmisten asioista. Ja aika pian tajuat, ettet todellakaan haluaisi tietää.

11) Ainainen epävarmuus: Olenko riittävän hyvä? Osaanko tämän? Mitä tuo potilas ajattelee minusta? Mitä ihmettä minä nyt teen???

12) Työyhteisön toimimattomuus: Ne jotkut ilkeät hoitajat tai lääkärit, joille tärkeintä tuntuu olevan oman asemansa pönkittäminen ja toisen työntaidon arvostelu joko piilovittuilemalla tai suoraan sanomalla.

13) Vanhemmat: jotka ylihuolehtivat lapsestaan. "Meidän mirjalle halutaan sitten paras hoito!" Lapsi on kaatunut ja sääressä on laastaria tarvitseva haava. Sellaistako ei löydy kotoa?

14) Lääkiksen muutamat epäasialliset opettajat: jotka haluavat nöyryyttää opiskelijoitaan potilastilanteissa. Ah mitä muistoja lääkiksestä jääkään.

15) Ajan puute: aina pitäisi olla lukemassa jotakin.

16) Kateus: Miksi kaikki tuntuvat yhtäkkiä olevan raskaana? Milloin minun vuoroni tulee? Tuleeko sitä koskaan?

Huonoja puolia on tänään enemmän koska fiilis on sellainen.