Lääke-esittelyjen aikaiset haaveilut

Yleinen mielipide lienee se, että lääketehtaat kustantavat lääkäreille kaikkea kivaa, ja sitten lääkärit määräävät juuri näitä kivoja lääkkeitä potilailleen. Voin todeta, että väite on, ehkä ei sentään mieletön, mutta lähellä sitä.

Tuntemistani ystävistä, jotka työskentelevät jollakin muulla alalla kuin minä, voitelua, ilmaisia ravintolailtoja ja ”firman kevätpalavereja pohjoisen hiihtokeskuksissa” on enemmän kuin mitä itse olen koskaan saanut firmojen puolesta, eli ei yhtään. Ruokatarjoilua on kyllä ollut, mutta yleensä tapahtumaan on liittynyt jokin muu asia ja järjestäjä kuin pelkkä lääke-esittely.

Lääke-esittely on pieni, lyhyt tilaisuus, yleensä keskellä työpäivää, jolloin esittelijä tulee kertomaan siitä ja siitä lääkkeestä. Joskus hänellä on mukanaan lääkepaketteja, joita voi kuitata itselleen, joko omaan käyttöön tai annettavaksi potilailleen vastaanotolla. Tuoreena lääkärinä kuittasin kaikkea mahdollista, kunnes tajusin, etten tee mitään beetasalpaajilla tai mahansuojalääkkeillä, ja nyt kaappini pursuavat lääkepaketteja, joissa jokaisessa on yksi tai kaksi näytetablettia.

Mutta lääkkeitäkin mukavampaa on, jos esittelijällä on mukanaan tuomisia. Niitä ei nimittäin useinkaan enää ole. Joskus kultaisina aikoina lääkärit lienee saaneen jotain oikeasti kivaa, en tiedä mitä, mutta itse arvostaisin vaikkapa lahjakorttia kauneushoitolaan. Tai hei, puhdasta rahaa. Nykyään lahjus on firman logolla varustettu kynä, ja ehkä jopa, ooh, muistilappupaperia. Joten, ei liene ihme, että firmat ovat keksineet takuuvarman hitin: välipala. Keskellä työpäivää minua ilahduttaa ilmainen voileipä enemmän kuin kynä, joka toimii noin viikon. Voisin silti ottaa tukun seteleitäkin.

Ja sitten sidonnaisuuksiin, eli kuinka paljon tämä lobbaus vaikuttaa työhöni? En muista kuinka monessa esittelyssä olen käynyt, ja jos olen rehellinen, en usein edes jaksa kuunnella esittelyjä vaan nautin tauosta ja mutustelen leipääni ja mietin runoja päässäni tai unelmoin seuraavasta seurustelusuhteesta. Ja joskus voi käydä niin, että unelmoin komeasta lääke-esittelijästä.

Kun määrään lääkkeitä, katson onko potilaalla ollut samalla tavalla vaikuttavaa lääkettä aiemmin, ja jos on, todennäköisesti käytän sitä, ellei käytön lopettamiselle ole ollut erityisen painavia syitä. Toinen vaihtoehto on käyttää tuttua lääkettä. Tutuksi lääkkeen tekee se, että seniorilääkäri on opettanut käyttämään sitä. Ja hyvä seniorilääkäri käyttää ohjatessaan nuorempia kollegoitaan lääkkeistä vain vaikuttavan aineen nimiä, ei kauppanimiä. En siis koskaan, ainakaan tietoisesti määrää lääkkeitä jonkin esittelyn perusteella. Esittely ei tee lääkettä tutuksi, vaan potilastapaus, jossa huomaa tietyllä lääkkeellä olevan vastetta.

Lääketieteellisessä tiedekunnassakin on joukkonsa, jossa vastustetaan firmojen aivopesua. Minä ainakin opiskeluaikana otin vastaan kaiken ilmaisen ilomielin, ja teen sitä joskus jopa nykyäänkin. Opiskelijana lääke-esittelyistä tajusi vielä vähemmän, kun ei ollut kokemusta kliinisestä työstä niin paljon. Jos minulle tarjottaisiin ilmaista lahjakorttia johonkin ihanaan kauneushoitolaan, rehellisesti sanottuna ottaisin sen vastaan heti. Ja ahneena possuna unohtaisin varmaan heti, mikä firma sen tarjosi.

Joku kommentoi edelliseen tekstiin, että miten lääkärit saavat lääkkeistä puolueetonta tietoa. Lääkäreistä suurin osa käyttänee Terveysportin lääketietokantaa, joka ilmoittaa lähteekseen Suomen Apteekkariliiton, Salvian; Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean; Lääketietokeskus Oy:n, Pharmaca Fennican ja Suomen Lääkeohje Oy:n. Lääkettä määrätessäni se on usein ainoa lähde, josta haen tietoa kyseisestä lääkkeestä. Lääketietokannan sivuilla ei ole mainoksia.

Loppuun täytyy todeta, että ihmissuhdeasiasta olisi muutama rivi kirjoitettavana, mutta taidan siirtää kirjoituskertaa taas ja mennä nukkumaan, että heräisin aamulla.

Näyttelemisen taito ja vähän omaisista

Uutinen valelääkäristä on väistämättä huvittava. Kun muistaa, millaisella pelolla kurssikaverit, minä mukaan lukien, menivät ensimmäistä kertaa kesätöihin kandina, ei voi kuin ihailla ihmistä, joka marssii suuriin saappaisiin kenties ilman huolen häivää. Mies on ovela, ja siten varmasti fiksu, ja hänellä täytyy olla joko mahtava itsetunto tai jotakin vikaa psyykeessä. Mutta niinhän se on, mitä et tiedä, sitä et voi pelätä. Ja kuten jossakin keskustelupalstalla kommentoitiin: hatunnosto Karkkilan lääkäreille, joilla on oiva perehdyttämisjärjestelmä: jopa täysin kadulta temmattu henkilö pystyy heillä kasvamaan lääkäriksi!

Nojoo, asiassa on puolensa. Terveyskeskuksen vuodeosasto lienee helpoimpia paikkoja olla töissä. Monet kandit aloittavatkin sellaisista paikoista työnsä. Potilaat tulevat erikoissairaanhoidosta valmiilla diagnoosilla, ja jatkohoitopaikkaa tarvitsevat yleensä vain vanhukset. Vanhukset ovat usein toki monisairaita ja monilääkittyjä, mutta heidän aktiivihoidontasonsa on matalampi kuin nuorilla potilailla. Vuodeosastoilla potilaat voivat olla pitkään, kuukausista vuosiin, joten päivittäisiä akuuttitilanteita on harvoin. Monella potilaalla voi olla dnr-päätös (do not resuscitate = älä elvytä), joten jos vointi heikkenee, tehdään perushoito, mutta hoitoelvytystäkään ei tarvitse ohjata. Lisäksi kukaan lääkäri ei toimi missään osastolla yksin, varsinkaan opiskelija, jonka pitää käytännössä koko ajan olla vanhemman lääkärin ohjauksessa. Joten jos tämä valelääkäri on pelannut korttinsa hyvin, hän on voinut toimia vain vanhemman lääkärin perässä, kysyä kaikki epäselvät asiat ohjaajaltaan ja muuten pyöritellyt peukaloitaan.

Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että suomalainen lääkis on pahimmillaan pelkkä ammattikoulu. Oltuani työelämässä jonkin aikaa kandina ja nyt valmistuneena, perun vähän sanojani. Lääkiksessä todella perehdytään teoriaan sen kustannuksella, että ensimmäisissä akuuttitilanteissa on helposti aivan pihalla. Meille opetetaan vitaalitoimintojen ylläpitäminen, elimistön keinot selviytyä erilaisista stressitiloista, vasteet, solutason reaktiot, ABC-kaavat ja muut muistisäännöt. Kaikki tämä rakentaa hyvän yleiskuvan ja auttaa hahmottamaan potilaan oireiden ja anamneesin perusteella, mistä voisi olla kyse. Mutta miten kaikki menee käytännössä, vaihe vaiheelta?

Kun itse jouduin ensimmäisiä kertoja tilanteeseen, jossa piti keksiä jotain, mitä tehdä potilaalle, joka joko kuolee tai selviytyy, jos tekee jotain oikein, olin tietenkin aivan kauhuissani. Vasta kun tapahtumia tuli lisää ja niitä pohti jälkeenpäin kirjallisuuden kanssa, alkoi hahmottamaan mistä niissä tilanteissa oli kyse. Kaikki täytyy siis oppia kantapään kautta uudelleen töissä, vaikka mitkä tentit ja kurssit olisi tehty. Miinusta lääkikselle siitä, että siellä unohdetaan opettaa jotain aivan perusasioita, kuten miten kaikki laitteet jossain ensiapuhuoneessa toimivat…

Sitten vielä maininta ärsyttävästä ihmisryhmästä nimeltä potilaiden omaiset. Katsoin torstaina a-talk-ohjelmaa, jossa puhuttiin tietenkin valelääkäristä. Mukana oli joku omainen Karkkilasta, joka oli tavannut tämän jo surullisen kuuluisaksi tulleen valelääkärin. Ei siitä touhusta enempää, mutta omainen puhui jotenkin tähän tyyliin, että hänen piti valvoa, että asiat tulevat osastolla tehdyiksi jne.

Just joo. Tällä asenteella moni omainen tosiaan saapuu meidänkin osastollemme. Aika monta kertaa olen kuullut seuraavan, suorastaan käsittämättömän kommentin heidän suustaan: ”Olen kyllä sitä mieltä, että tämä potilaan x lääkelista pitäisi tarkistaa ja katsoa ovatko ne kaikki kunnossa siellä.” Ai niinkö? En ole kuullutkaan.

Lääketiede on tiivistetysti se tiede, jossa tutkitaan, millä keinoilla voidaan saada epähaluttu vaikutus pois. Keinoja ovat esim. lääkkeet ja epähalutut asiat sairaustiloja. Lääkärin työ on monella alalla suurimmaksi osaksi lääkityksen miettimistä. (Paitsi jos on kirurgialla töissä, jossa voi jättää pikkujutut, kuten lääkelistat muiden mietittäviksi...) Kun tapaan uuden potilaan, käyn hänen lääkkeensä läpi. Kun hänen tilansa muuttuu, käyn hänen lääkkeensä läpi ja teen tarvittavat muutokset. Kun hän kotiutuu, tarkistan hänen lääkelistansa. Oikeastaan melko suuri osa yhtä potilasta kohtaan käyttämästäni ajasta kuluu pharmacaa ja interaktioita ja vasta-aiheita miettiessä. Sitä vastaan on siis suorastaan loukkaavaa kuulla omaisen neuvovan tarkistamaan lääkelistaa. Sama kuin pyytäisi uimakoulun opettajaa tarkistamaan, että kaikki oppilaat ovat pinnalla.

Onneksi on perjantai. Hyvää viikonloppua. Seuraavaksi kaiketi taas masentavaa tekstiä, nyt en vain pysty siihen.