Yleinen mielipide lienee se, että lääketehtaat kustantavat lääkäreille kaikkea kivaa, ja sitten lääkärit määräävät juuri näitä kivoja lääkkeitä potilailleen. Voin todeta, että väite on, ehkä ei sentään mieletön, mutta lähellä sitä.
Tuntemistani ystävistä, jotka työskentelevät jollakin muulla alalla kuin minä, voitelua, ilmaisia ravintolailtoja ja ”firman kevätpalavereja pohjoisen hiihtokeskuksissa” on enemmän kuin mitä itse olen koskaan saanut firmojen puolesta, eli ei yhtään. Ruokatarjoilua on kyllä ollut, mutta yleensä tapahtumaan on liittynyt jokin muu asia ja järjestäjä kuin pelkkä lääke-esittely.
Lääke-esittely on pieni, lyhyt tilaisuus, yleensä keskellä työpäivää, jolloin esittelijä tulee kertomaan siitä ja siitä lääkkeestä. Joskus hänellä on mukanaan lääkepaketteja, joita voi kuitata itselleen, joko omaan käyttöön tai annettavaksi potilailleen vastaanotolla. Tuoreena lääkärinä kuittasin kaikkea mahdollista, kunnes tajusin, etten tee mitään beetasalpaajilla tai mahansuojalääkkeillä, ja nyt kaappini pursuavat lääkepaketteja, joissa jokaisessa on yksi tai kaksi näytetablettia.
Mutta lääkkeitäkin mukavampaa on, jos esittelijällä on mukanaan tuomisia. Niitä ei nimittäin useinkaan enää ole. Joskus kultaisina aikoina lääkärit lienee saaneen jotain oikeasti kivaa, en tiedä mitä, mutta itse arvostaisin vaikkapa lahjakorttia kauneushoitolaan. Tai hei, puhdasta rahaa. Nykyään lahjus on firman logolla varustettu kynä, ja ehkä jopa, ooh, muistilappupaperia. Joten, ei liene ihme, että firmat ovat keksineet takuuvarman hitin: välipala. Keskellä työpäivää minua ilahduttaa ilmainen voileipä enemmän kuin kynä, joka toimii noin viikon. Voisin silti ottaa tukun seteleitäkin.
Ja sitten sidonnaisuuksiin, eli kuinka paljon tämä lobbaus vaikuttaa työhöni? En muista kuinka monessa esittelyssä olen käynyt, ja jos olen rehellinen, en usein edes jaksa kuunnella esittelyjä vaan nautin tauosta ja mutustelen leipääni ja mietin runoja päässäni tai unelmoin seuraavasta seurustelusuhteesta. Ja joskus voi käydä niin, että unelmoin komeasta lääke-esittelijästä.
Kun määrään lääkkeitä, katson onko potilaalla ollut samalla tavalla vaikuttavaa lääkettä aiemmin, ja jos on, todennäköisesti käytän sitä, ellei käytön lopettamiselle ole ollut erityisen painavia syitä. Toinen vaihtoehto on käyttää tuttua lääkettä. Tutuksi lääkkeen tekee se, että seniorilääkäri on opettanut käyttämään sitä. Ja hyvä seniorilääkäri käyttää ohjatessaan nuorempia kollegoitaan lääkkeistä vain vaikuttavan aineen nimiä, ei kauppanimiä. En siis koskaan, ainakaan tietoisesti määrää lääkkeitä jonkin esittelyn perusteella. Esittely ei tee lääkettä tutuksi, vaan potilastapaus, jossa huomaa tietyllä lääkkeellä olevan vastetta.
Lääketieteellisessä tiedekunnassakin on joukkonsa, jossa vastustetaan firmojen aivopesua. Minä ainakin opiskeluaikana otin vastaan kaiken ilmaisen ilomielin, ja teen sitä joskus jopa nykyäänkin. Opiskelijana lääke-esittelyistä tajusi vielä vähemmän, kun ei ollut kokemusta kliinisestä työstä niin paljon. Jos minulle tarjottaisiin ilmaista lahjakorttia johonkin ihanaan kauneushoitolaan, rehellisesti sanottuna ottaisin sen vastaan heti. Ja ahneena possuna unohtaisin varmaan heti, mikä firma sen tarjosi.
Joku kommentoi edelliseen tekstiin, että miten lääkärit saavat lääkkeistä puolueetonta tietoa. Lääkäreistä suurin osa käyttänee Terveysportin lääketietokantaa, joka ilmoittaa lähteekseen Suomen Apteekkariliiton, Salvian; Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean; Lääketietokeskus Oy:n, Pharmaca Fennican ja Suomen Lääkeohje Oy:n. Lääkettä määrätessäni se on usein ainoa lähde, josta haen tietoa kyseisestä lääkkeestä. Lääketietokannan sivuilla ei ole mainoksia.
Loppuun täytyy todeta, että ihmissuhdeasiasta olisi muutama rivi kirjoitettavana, mutta taidan siirtää kirjoituskertaa taas ja mennä nukkumaan, että heräisin aamulla.