Olin viikonloppuna baarissa. Puin itselleni tummaa (miksi?) ja alle niukkaa, meikkasin silmäni kauniiksi, avasin hiukseni ja yritin saada asenteeni pirteämmäksi. Yökerhossa oli tupa täynnä. Vaeltelin ympäriinsä, yritin juoda itseni humalaan. Jossain vaiheessa pysähdyin paikalleni ja mietin mitä helvettiä minä täällä teen. Seisoin siinä lasi kädessä masentuneempana kuin koskaan. Yksinäisempänä kuin koskaan, vaikka ympärilläni oli kenties satoja ihmisiä.
En vain tiennyt, mitä minä niillä kaikilla ihmisillä tekisin? En ole koskaan ymmärtänyt baareja tai yökerhoja seuran hakupaikkoina. Yökerhoon mennään näyttäytymään ja etsimään katsekontakteja, juomaan, tanssimaan, humaltumaan, kuluttamaan vapaailtaa. Sänkyseuraa sieltä varmasti saisi, mutta vaikea kuvitella, että mitään muuta pysyvämpää.
Yleensä baareissa on hauskaa, ainakin jos on kavereita joukossa. Ystäväni raahasivat minut mukaansa, mikä toki oli parempi juttu kuin jäädä yksin kotiin. Loppuillasta lähdin yksin pois, apeana ja tylsistyneenä. Kaverini olivat kai jo tahoillaan tutustumassa intiimimmin uusiin tuttavuuksiinsa. Baari-illat menevät yleensä saman kaavan mukaan. Jonotetaan, juodaan, kerrotaan väsyneitä vitsejä, yritetään huutaa melun läpi, nauretaan, juodaan lisää, katsellaan ympärille, lähdetään kotiin. Välillä on ikimuistoisen hauskaa, välillä tylsääkin tylsempää.
Sunnuntaina ahdistus koetteli vielä kovemmin. Tein myönnytyksen, ja totesin, että yhden yön suhteille on tässä maailmassa paikkansa. Ehkä ne vähentävät sunnuntain tuomaa yksinäistä ahdistusta, vaikka sitten valheellisesti. Olen niin kiltti tyttö, etten ole koskaan lähtenyt baarista uuden tuttavuuden luo harrastamaan seksiä. Jatkoille olen sentään lähtenyt. Nyt olisi tarvittu edes sellaista.
Nykyään seuran hakeminen netistä on jo arkipäivää, mutta joitakin vuosia sitten sitä piti vielä perustella. Ikään kuin baarissa promilleissa hyöriminen ja samaan sänkyyn päätyminen kenen tahansa kanssa ”kunhan se on vastakkaista sukupuolta” olisi jotenkin fiksumpaa ja normaalimpaa, kuin selata vapaa-ajalla netistä seuranhakupalstoja ja vertailla ihmisten kirjoittamia kuvauksia itsestään. Kyllähän niihin lauseisiin taitaa törmätä vieläkin ”saan kyllä seuraa muutenkin, mutta haluan kaikki verkot vesille” tai ”en kyllä usko, että netistä mitään voisi löytää”. Miksi tuollaiset ihmiset silti siellä netissä seuraa hakevat?
Netin käyttö lienee ainakin Suomessa arkipäiväistä jo suurimmalle osaa kansaa. Nettitreffien surffailu ei kerro, että henkilö olisi epäsosiaalinen, kuvottava ja ruma hylkiö, vaan ehkä hän vaan todella heittää kaikki verkkonsa kaikille vesille. Ja ehkäpä hänellä on myös parempaakin tekemistä kuin notkua baareissa kaikki vapaaviikonloppunsa.
Molemmissa on huonot puolensa. Baareissa käyminen vie aikaa, sinne pitää laittautua (ainakin ne kotiverkkarit täytyy vaihtaa) ja aikaa kohti suhteutettuna uusien, potentiaalisten ihmisten tapaaminen ei ole määrältään tehokasta. Netissä taas seuranhakijoita on lukemattomia, ihmisistä ei tiedä kuitenkaan paljon mitään, koko ensivaikutelma ihmisestä puuttuu. Kuva ei kerro lopulta paljonkaan, jos sellainen ihmiseltä löytyy hakuilmoituksesta. Enemmänkin suhtautuisin arveluttavasti hakijoihin, jotka pyytävät vastapuolen kuvaa ennen kuin yhtäkään kysymystä on asetettu pöydälle. Mitä se kertoo ihmisestä? Jos ihmisellä ei ole ongelmaa ulkonäkönsä kanssa (tarkoittaen mitä tahansa ongelmaa, fyysisestä epämiellyttävyydestä psyykkiseen epävarmuuteen itsestään), hänellä ei ole tarvetta heittää kuvakeskustelua ensimmäisenä tiskille. Ja niin, fiksu ihminen on myös kaunis.
Kaikesta huolimatta, en ole hakemassa seuraa enkä ole nyt käynyt nettitreffeillä. Jonkun tuntemattoman osoittama kiinnostus vaikkapa baarissa saa minut vain perääntymään. Tunteet ovat käyneet aallonpohjalla, ja sieltä täytyy ensin selvitä yksin ylös ennen kuin lähtee uusiin pyörteisiin. Tyhmää on se, että on yksinäinen, mutta ei silti jaksa tai halua tavata uusia ihmisiä, vaikka juuri sellainen tapaaminen voisi siirtää kelloa eteenpäin ja helpottaa erosta selviytymistä kertaheitolla.
Ehkä tällä hetkellä voisin keskittyä vain Joulun odotukseen, se kun tuntuu tulleen lähemmäksi ihan huomaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti