On olemassa ainakin kahdenlaisia kesätöitä: niitä, joissa saa raataa kaikkien lomalla olijoiden edestä ja niitä, joissa saa katsella kelloa ja ihmetellä, mistä palkkaa oikein maksetaan.
Olen monessa kesätyöpaikassa ehtinyt lukea lehtiä, surffata netissä, miettiä kehtaisiko lähteä puoli kolmelta kotiin ja yksinkertaisesti ehtinyt hämmästellä yritystä, joka palkkaa väkeä tekemään ei mitään.
Toisaalta olen ollut työpaikoissa, joissa vapaus koittaa vasta kun työsuhde päättyy. Kellokortin kanssa juokseminen tuntuu nihkeän vanhanaikaiselta. Kesä on kauneimmillaan, unelmat tuntuvat todellisimmilta saavuttaa, valo pitää virkeänä ja sitten on ehdittävä aikaiseen aamuun ajoissa, vain jotta saa kellokortin vastaamaan työtunteja. Kellokortti on selkeä, mutta toivottoman vanhanaikainen kapine.
Minuuttiaikataulut ovat jotenkin säälittävän huvittavia. Ihmisillä on aina kauhea kiire vain ollakseen ajoissa. Ja sitten kun ollaan saavuttu aamulla työpaikalle, keitelläänkin vain kahvia ja mietitään pöydän ääressä mitä päivän aikana tehdään. Tietenkin aikataulut helpottavat elämää, kun kyse on joukosta, jossa on enemmän ihmisiä. Mutta jospa Suomessa vietettäisiin keskipäivän siestaa ja asenne aikatauluihin olisi vähemmän hermoja kiristävä…
Olen nyt ollut taas kesätyöläisenä. Aikaiset aamut ärsyttävät edellisenä iltana. Kesäaamu itsessään on kyllä kokemuksen arvoinen asia. Kaunista, jos kaupungissa voi kaunista olla. Mutta olisi myös ihanaa iltaisin istua ulkona ja katsella kesäyön vaaleaa taivaanrantaa. Uusi työ pistää olemaan jokseenkin koko ajan varuillaan, kuin pitäisi olla koko ajan valmiustilassa tietämään ja tekemään. Aina väsyttää. Iltapäivisin on päiväunien paikka, ainakin väsymyksen perusteella. Mutta usein on työpäivästä jäljellä vain ylikierrokset, eikä rennoille päikkäreille yksinkertaisesti pysty lipumaan.
Näinhän se kesä monella nuorella vilahtaa ohi. Töitä tehden, tavalla tai toisella. Rentojakin paikkoja on. Sellaisia, joissa työ tarkoittaa korkeintaan läsnäoloa (sekin on tietysti helteellä paljon) ja netissä surffailua ja työkavereiden kesken on oikeasti hauskaa.
Eräässä työpaikassa kukaan ei tainnut huomata, että taloon oli tullut muutama työläinen kesäksi. Työkaverin kanssa aika kului pieniä hommia tehden, mutta suurin osa ajasta kului jutellen ja liian aikaisin kotiin lähtien. Työkaverini ei tuhlannut aikaansa: keskellä työpäivää hän marssi kampaajalle, jossa kului mukavasti muutama tunti. Sama meno jatkui, kukaan ei kysellyt eikä kaivannut, mutta palkka putosi tilille. Ja mikäs sen tärkeämpää...
Mikä voisi olla klassinen kesätyöpaikka? Huvipuiston työntekijä? Olisikohan se rentoa? Ja hauskaa?
4 kommenttia:
Löysin blogisi sattumalta, ja luin kaikki tekstisi läpi. Löysin samankaltaisuuksia niiden perusteella omaan elämääni. Toivottavasti jatkat kirjoittamista, sillä minä ainakin jatkan blogin lukemista.
Voi kiitos! Oli niin kannustava kommentti, että täytyy pitää kirjoitus elossa :)
Itse olen jäätelönmyyjänä. Klassinen kesätyö(kö) :)
Olen ollut yhden kesän huvipuistossa töissä, eikä se kyllä ollut hauskaa eikä rentoa, vaikka niin toivoin! K.o. paikassa tiedostettiin hyvin, että nuoret eivät osaa vielä puolustaa oikeuksiaan työpaikalla, ja kyykytys oli sen mukaista.
Kirjoitat kauniisti ja rohkeasti. Minäkin toivon kovasti, että jatkat kirjoittamista.
Lähetä kommentti