Uutinen valelääkäristä on väistämättä huvittava. Kun muistaa, millaisella pelolla kurssikaverit, minä mukaan lukien, menivät ensimmäistä kertaa kesätöihin kandina, ei voi kuin ihailla ihmistä, joka marssii suuriin saappaisiin kenties ilman huolen häivää. Mies on ovela, ja siten varmasti fiksu, ja hänellä täytyy olla joko mahtava itsetunto tai jotakin vikaa psyykeessä. Mutta niinhän se on, mitä et tiedä, sitä et voi pelätä. Ja kuten jossakin keskustelupalstalla kommentoitiin: hatunnosto Karkkilan lääkäreille, joilla on oiva perehdyttämisjärjestelmä: jopa täysin kadulta temmattu henkilö pystyy heillä kasvamaan lääkäriksi!
Nojoo, asiassa on puolensa. Terveyskeskuksen vuodeosasto lienee helpoimpia paikkoja olla töissä. Monet kandit aloittavatkin sellaisista paikoista työnsä. Potilaat tulevat erikoissairaanhoidosta valmiilla diagnoosilla, ja jatkohoitopaikkaa tarvitsevat yleensä vain vanhukset. Vanhukset ovat usein toki monisairaita ja monilääkittyjä, mutta heidän aktiivihoidontasonsa on matalampi kuin nuorilla potilailla. Vuodeosastoilla potilaat voivat olla pitkään, kuukausista vuosiin, joten päivittäisiä akuuttitilanteita on harvoin. Monella potilaalla voi olla dnr-päätös (do not resuscitate = älä elvytä), joten jos vointi heikkenee, tehdään perushoito, mutta hoitoelvytystäkään ei tarvitse ohjata. Lisäksi kukaan lääkäri ei toimi missään osastolla yksin, varsinkaan opiskelija, jonka pitää käytännössä koko ajan olla vanhemman lääkärin ohjauksessa. Joten jos tämä valelääkäri on pelannut korttinsa hyvin, hän on voinut toimia vain vanhemman lääkärin perässä, kysyä kaikki epäselvät asiat ohjaajaltaan ja muuten pyöritellyt peukaloitaan.
Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että suomalainen lääkis on pahimmillaan pelkkä ammattikoulu. Oltuani työelämässä jonkin aikaa kandina ja nyt valmistuneena, perun vähän sanojani. Lääkiksessä todella perehdytään teoriaan sen kustannuksella, että ensimmäisissä akuuttitilanteissa on helposti aivan pihalla. Meille opetetaan vitaalitoimintojen ylläpitäminen, elimistön keinot selviytyä erilaisista stressitiloista, vasteet, solutason reaktiot, ABC-kaavat ja muut muistisäännöt. Kaikki tämä rakentaa hyvän yleiskuvan ja auttaa hahmottamaan potilaan oireiden ja anamneesin perusteella, mistä voisi olla kyse. Mutta miten kaikki menee käytännössä, vaihe vaiheelta?
Kun itse jouduin ensimmäisiä kertoja tilanteeseen, jossa piti keksiä jotain, mitä tehdä potilaalle, joka joko kuolee tai selviytyy, jos tekee jotain oikein, olin tietenkin aivan kauhuissani. Vasta kun tapahtumia tuli lisää ja niitä pohti jälkeenpäin kirjallisuuden kanssa, alkoi hahmottamaan mistä niissä tilanteissa oli kyse. Kaikki täytyy siis oppia kantapään kautta uudelleen töissä, vaikka mitkä tentit ja kurssit olisi tehty. Miinusta lääkikselle siitä, että siellä unohdetaan opettaa jotain aivan perusasioita, kuten miten kaikki laitteet jossain ensiapuhuoneessa toimivat…
Sitten vielä maininta ärsyttävästä ihmisryhmästä nimeltä potilaiden omaiset. Katsoin torstaina a-talk-ohjelmaa, jossa puhuttiin tietenkin valelääkäristä. Mukana oli joku omainen Karkkilasta, joka oli tavannut tämän jo surullisen kuuluisaksi tulleen valelääkärin. Ei siitä touhusta enempää, mutta omainen puhui jotenkin tähän tyyliin, että hänen piti valvoa, että asiat tulevat osastolla tehdyiksi jne.
Just joo. Tällä asenteella moni omainen tosiaan saapuu meidänkin osastollemme. Aika monta kertaa olen kuullut seuraavan, suorastaan käsittämättömän kommentin heidän suustaan: ”Olen kyllä sitä mieltä, että tämä potilaan x lääkelista pitäisi tarkistaa ja katsoa ovatko ne kaikki kunnossa siellä.” Ai niinkö? En ole kuullutkaan.
Lääketiede on tiivistetysti se tiede, jossa tutkitaan, millä keinoilla voidaan saada epähaluttu vaikutus pois. Keinoja ovat esim. lääkkeet ja epähalutut asiat sairaustiloja. Lääkärin työ on monella alalla suurimmaksi osaksi lääkityksen miettimistä. (Paitsi jos on kirurgialla töissä, jossa voi jättää pikkujutut, kuten lääkelistat muiden mietittäviksi...) Kun tapaan uuden potilaan, käyn hänen lääkkeensä läpi. Kun hänen tilansa muuttuu, käyn hänen lääkkeensä läpi ja teen tarvittavat muutokset. Kun hän kotiutuu, tarkistan hänen lääkelistansa. Oikeastaan melko suuri osa yhtä potilasta kohtaan käyttämästäni ajasta kuluu pharmacaa ja interaktioita ja vasta-aiheita miettiessä. Sitä vastaan on siis suorastaan loukkaavaa kuulla omaisen neuvovan tarkistamaan lääkelistaa. Sama kuin pyytäisi uimakoulun opettajaa tarkistamaan, että kaikki oppilaat ovat pinnalla.
Onneksi on perjantai. Hyvää viikonloppua. Seuraavaksi kaiketi taas masentavaa tekstiä, nyt en vain pysty siihen.
4 kommenttia:
Itseäni naurattaa terveyskeskuslääkäreitä halveksuvat kommentit liittyen tähän valelääkäri-tapaukseen. Näin ei-lääkärinä mietin että toki Pharmaca fennicaa ja googlea selaamalla pärjää jos on fysiologia jokseenkin hallussa mutta kimuranttien potilaiden kanssa voi mennä sormi suuhun, etenkin jos vielä pitäisi saada diagnoosi oikein.
Mielenkiinnolla luen blogiasi. Omaisista tuli mieleeni, että voiko enää täysin luottaa lääkäreiden lääkemääräyksiin? Viime aikoina on ollut paljon puhetta vanhusten liikalääkityksestä sekä lääkefirmojen vallasta. Juttujen mukaanhan lääkäreiden on vaikeaa saada puolueetonta tietoa eri lääkkeiden vaikutuksista, koska pääsääntöisesti tutkimuksista vastaavat lääkefirmat ja heillä on oikeus pimittää tietoja ja tuoda julki tulokset, jotka ovat heille suosiollisia. Mitä mieltä olet tästä?
Esim. minulla varmasti olisi omaisena oikea hätä siitä, että eihän tuo lääkäri tietämättään syötä omaiselleni turhia lääkkeitä. Tämä ei tarkoita sitä, että tietäisin itse mitään lääketieteestä, mutta näiden viime aikaisten otsikoiden takia, olen alkanut tätä kysymystä miettimään. Olisi kiinnostavaa kuulla ammattilaisen kommentti tähän. :)
t.Liisa
Itsehän en ole ammattilainen, mutta pitkällä kokemuksella eri lääkäreistä voin sanoa että pääsääntöisesti lääkäreihin voi luottaa. Välillä kuitenkin sattuu niin että lääkäri kirjoittaa liian pienen annostuksen, tai kirjoittaa lääkettä jonka haittavaikutuksina voi olla esim. väsymys eikä mainitse siitä. Joskus jokin itse ehdottama lääke voi sopia paremmin tai toimia tehokkaammin. Tälläisissä tilanteissa potilaan oma tieto helpottaa ja nopeuttaa sairauden hoitoa.
Puolueettomia tutkimuksia lääkkeiden vaikutuksista kyllä löytyy jos vain osaa tulkita niitä oikein. Myös kliinisen työn ja kokeneempien kollegoiden kautta luulisi saavan arvokasta käytännön tietoa lääkkeiden vaikutuksista.
Toisaalta, vaikea se on kenenkään tietää mitä luurankoja toisten (lääkäreiden) kaapista löytyy.
Anonyymi I: Olen samaa mieltä. Tk-lääkärin työ kattaa laajasti niin monta asiaa, etten itse ainakaan kehtaisi lähteä heidän mainettaan pilaamaan.
Liisa: Kirjoitinkin kommentista innostuneena uuden blogitekstin. Kyllä minä itse koen saavani sekä puolueellista että puolueetonta tietoa lääkkeistä. Toisaalta osaan erottaa (luulen ainakin niin!) nämä kaksi asiaa, enkä edes koe hyötyväni työssäni noista ehkä puolueellisista lääkemarkkinoinneista.
Kyllähän tutkimusta tehdään täysin irti firmojen vaatimuksista. Valtio ei myöskään osallistune rahoitukseen, jos joku firma jo rahoittaa jotakin tutkimusta. Kyllä yliopistossa tehty tutkimus pitäisi olla niin puolueetonta kuin mahdollista. Mutta toki firmat tekevät kaikkensa, että heidän lääkkeensä näkyisi edullisessa valossa.
Lääkkeissä on vielä sekin puoli, että jokin hyvä lääke ei vaan välttämättä toimi jollakin potilaalla, ja on vaihdettava toiseen. Siinä ei paljon markkinointi auta.
Ymmärrän omaisen huolen, mutta liikalääkitystä en pelkäisi. Lääkärien kanta tuntuu nykyään nimenomaan olevan se, että lääkkeitä kannattaa syödä mahdollisimman vähän, mutta usein juuri omaisten painostuksesta määrätään sitä ja tätä (esim. antibiootteja), koska reseptillä on yllättävän parantava vaikutus :) Valitettavaa sanoa, mutta omaisten painostuksesta tehdään yllättävän paljon asioita, joita ei muuten tehtäisi. Esim. ylimääräisiä kontrollitutkimuksia ym, vaikka niille ei lääketieteellistä tarvetta olisi. Ei ihme, että terveydenhuolto ei ole ihan parhaimmillaan tällä hetkellä.
Anonyymi III: Niin, lääkäritkin on vain inhimillisiä, virheitä tekeviä ihmisiä. Virheitä sattuu kaikille. Mielestäni on hyvä, että potilas itse on perillä asioista ja esim kysyy jostain lääkkeestä, koska nopeastihan sen voi selvittää, olisiko se sopiva kyseiseen vaivaan.
Nykyään tietoa on niin paljon tarjolla, että potilailla onkin hyvin tietoa, mutta aina sen todenperäisyydestä ei voi olla varma, ja sieltä täältä napsitusta tiedosta voi puuttua kokonaiskuva ja koko jutun punainen lanka.
Joo, puolueettomia tutkimuksia kyllä on. Kaikkea lukemaansa täytyy osata arvioida kriittisesti; sitähän yliopistossa juuri yritetäänkin opettaa. Kokeneemmat kollegat lienevät se paras tapa oppia työhön. Noista luurangoista ei koskaan voi tietää, mutta ainakin esitelmien pitäjät, artikkelien kirjoittajat ym. joutuvat aina mainitsemaan sidonnaisuutensa, eli ovatko esim. osallistuneet jonkin lääkeyhtiön tarjoamaan koulutukseen (mikä teoriassa voisi vaikuttaa lääkärin mielipiteeseen). Hyvä lääkäri pitää kuitenkin maalaisjärkensä :)
Kiitos teille kommenteista!
Lähetä kommentti